I fell in love at the seaside

The Kooks - Seaside

Vaikka tänään ei ole mikään throwback thursday, haluan palailla ajassa vähän taaksepäin. Mun Itävaltasisko (ilman biologista yhteyttä) ja -kaveri kävivät viikko sitten parin päivän visiitillä Helsingissä. Mun tehtävänä oli toimia turistioppaana, joka oli yllättävän hankala haaste. En mä osaa katsella Helsinkiä turistinäkökulmasta. Sisko onneksi tiesi itse haluavansa Lintsin Sea Lifeen, jossa käytiin sunnuntaipäivän aikana kahdesti - aamupäivällä ja ennen sulkemista. Mikäs siinä jos tykkää kaloista.

Oon muuten aina todella onnistuneen näköinen valokuvissa, varsinkin toisten ottamissa. Tukkakin oli aamulla ihan kiva, mutta Helsingissä tuulee käytännössä aina. Turistiurpoilu oli hyvää harjoitusta ja tuntumanhakemista mun Rooman reissua varten, siellä joutuisi kuitenkin suunnistamaan ja kipittelemään. Koska mun aikataulumuisti on hyvä kävellen näkee paikkoja paljon paremmin, päädyttiin marssimaan Kansallisoopperalta Töölönlahden kautta ylös Linnanmäelle.

Koska haluttiin hoitaa safkaaminen halvalla, mentiin Vapianoon. Mä en henkilökohtaisesti oikein tykkää konseptista, jossa ruuan joutuu metsästämään itse, vaan nautin siitä pöytääntarjoilusta. Mutta vaihtelu on hyvästä toisinaan. Mä valmistauduin Italianmatkaan pitsalla. Sisko otti samaa ruokaa, koska me molemmat rakastetaan rucolaa, ja tossa sitä oli ihan reippaasti.

Ja koska mun turistioppaan taidot on hyvin rajalliset, päätin viedä tytöt mun lempipaikkaan Helsingissä. Lahdenpoukamaan lounais-Suomenlinnassa. Yksi mun legendaarisista lausahduksista Itävallassa oli, että rakastaisin tätä maata vähän enemmän, jos joku vain siirtäisi sen meren rannalle. Moni itävaltalainenkin on samalla linjalla. Viihdyttiin useampi tunti merelle tuijottaen ja jutellen. Olin iloisesti yllättynyt, että mun saksan puhetaito ei ole haihtunut minnekään noin vuoden puhumattomuuden jälkeen. Ikävä paikallisia ja maata kohtaan ei lievittynyt yhtään, päin vastoin. Nyt se on mun vuoro lähteä Itävaltaan.