Niittishortsit

Joskus vuonna jalmari ja käpy näin Weheartitissä shortsikuvan, joka vei multa sydämen ja parit yöunetkin. Metsästin aikani noita niin Runwaydreamzilta kuin jonkun kotiaskartelijan tekeminäkin Etsystä ja ties mistä kera kirahvein, kissain ja koirain. Yritin nakittaa askartelutaitoista ystävää tekemään mulle tollaiset, ja lopulta unohdin. Sitten, farkkuvarastoani karsiessa muistin taas nuo yhden ajan rakkausshortsit ja päätin, että minä ite. Ihan hyvä saavutus kun ottaa huomioon, että mä olen kärsimätön, taiteellisesti lahjaton ja ompelutaidoton.

Näihin tarvittiin uhraamiskelpoiset farkut, kloriittia, sadan niitin pussi, vasara, sakset, ämpäri ja ratkoja. Unohdin kuvata kaikki välivaiheet, joten yritän selittää mitä tein. Tekojen selittäminen jälkeenpäin on usein vaikeaa, mutta kysymykseen miten? on helpompi vastata kuin kysymykseen miksi?

Ensiksi leikkasin lahkeet omille muodoilleni siveellisimpään mahdolliseen minimittaan, eli mikroshortseista ei ihan vielä puhuta. Ja ratkoin noi järkyttävät oranssit takataskutikkaukset pois. Koska halusin shortseista vaaleat, höläytin ämpäriin aimo annoksen kloriittia ja shortsit perään vaalentumaan.

Puolentoista tunnin kloriittiliotuksen jälkeen pikapesu (mun pesukoneen pikapesu kestää sata minuuttia...) ja lahkeetkin rispaantuivat just niinkuin piti. Kokemuksen vähemmän matala mutta sitäkin syvempi rintaääni nimittäin kertoo, että kun alkuun on päästy, jatkossa rispaantumista ei pysäytä mikään. Ratkoin takataskusta yhden sivun, ja ompelin reunaan taitoksen.

Niitit tekivät pahaa jälkeä käsille, mutta kuten tatuoimisen ja synnyttämisenkin kanssa: joutuu kärsimään, jos haluaa lopputuloksen olevan hieno ja mieleinen. Olin lukenut jostain niksipirkasta, että vasaran kanssa niitit saa helpommin läpi farkkukankaasta. Myytti murrettu, kiinnitin viisi niittiä vasaralla ja hajotin kaksi, loput painelin omin pienin kätösin.

Multa puuttuu käytännössä täysin avaruudellinen hahmotuskyky ja symmetriataju. Yritin perfektionismipuuskassani noin neljä tuntia kohdistaa niittejä suoraan, jonka jälkeen ajattelin, että olkoot ja annoin niiden mennä vinksin vonksin vähän vähemmän sinnepäin. Tuskin kukaan tulee vatupassin kanssa mun takamustani mittailemaan. Jos tulee, toivotan hauskoja mittailuhetkiä!

Yllättävää kyllä, niittitakataskun kanssa istuminen ei yhtään satu pyllyyn. Lempparishortsit done, pääsisipä vain pian käyttämään niitä. Onneksi kesä on jo jollakin ovella. Toivottavasti löytää tiensä pian tänne.