Nimipäivät

Ainakin Iltalehden mukaan yhden iin Idat eivät omista enää ensinkään nimipäivää, vaan neljästoista yhdeksättä on pyhitetty vain meille Iidoille. Iltalehtihän on tunnetusti maailman luotettavin ja puolueettomin uutislähde, mutta saatoin vähän iloita yhden nimen nimipäivästä.

Sunnuntaina siis vietettiin mun nimipäiviä. Tarjolla oli tänä vuonna ruma kattaus: sipulipiirakkaa, paria sorttia keksejä, mojito-juustokakkua ja kinkku-juustomuffinseja. Ruma paitsi siksi, että punasipulit ottivat vähän liikaa väriä, myös koska muffinsseista ja kekseistä tuli kiireessä erittäin epämuotoisia. Ja lautasliinat loistivat poissaolollaan, eikä mun symmetriatajulla tehdä mitään kivaa mintunlehdistä. Tärkeänä juhlapäivänä kannattaisi ehkä herätä aiemmin kuin kymmeneltä. Toisaalta, en edes muista milloin olisin viimeksi nukkunut noin myöhään. Hyvä uni kun on kultaakin kalliimpaa.

Vanhemmat poislukien, mulla käy sukulaisia kylässä kutakuinkin kerran vuodessa. Juurikin näin nimipäivillä. Kun on syntynyt jouluaattona, syntymäpäivät jäävät useimmiten sen joulutohinan alle, ei silloin kukaan ehdi kyläilemään. Pian kahdenkymmenenkahden vuoden kokemuksella en voi suositella kenellekään jouluaattona syntymistä.

Mä olin pukeutunut kuulemma jopa pelottavan konservatiivisesti. Tollanen suora ja lyhyt mekko ei ihan vastaa mun käsitystä konservatiivisesta, mutta makuja kun on monenlaisia. Ensi kerralla pitää varmaan laittaa päälle jakkupuku. Rusettimekko on itävaltavanhempien ostama joululahja.

Bröllopsdag

Puhelinräpsyt eiliseltä! Vietettiin kummitädin hääpäivää. Mä tykkään hirveästi kaikista sukujuhlista, niin paljon, että useimmiten tulen ensimmäisenä ja lähden viimeisenä. Niin eilenkin.

Mä olen lievästi katkera, etten viime vuonna saanut syntymäpäiväkukkia. Tarkemmin muistellessani, en ole tainnut saada kertaakaan aikuisiällä synttärikukkia. Siitä huolimatta (tai johtuen) mä roudaan kukkia aina kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin. Kukkia on aina kiva viedä! Mulla oli suunnitelmissa ostaa remake kummitädin hääkimpusta, mutta koska hääjuhlista on viisitoista vuotta aikaa, mulla ei ollut aavistustakaan edes väristä. Päädyin sitten ostamaan kimpun, jollaisen itsekin huolisin. Punaista, valkoista ja paljon vihreää!

Mulle lankesi kissanulkoiluttajan rooli, koska eläimet tykkää musta ja päinvastoin. Musta on hassua nähdä kissa, joka suostuu kulkemaan edes jotenkuten hihnassa. Mymmelin kanssa on joskus kokeiltu paljonkin valjaiden kanssa ulkoilua, mutta katinreppana suostui vain ryömimään etanavauhtia korvat luimussa. Sohvi sen sijaan kipitti välillä pitkiäkin matkoja terhakkaasti häntä pystyssä. Ja mä sain samalla nauttia auringonpaisteesta ja raittiista ilmasta.

Kiitoksia kaikille kysymyspostaukseen tähän mennessä osallistuneille! Vielä on tämän vuorokauden verran aikaa kysyä niitä näitä täällä! Aloitan vastailun sitten huomenissa, ja julkaisen vastauspostaukset todennäköisesti kolmessa osassa.

Party on!

Viikonloppuna juhlittiin jälleen synttäreitä, tällä kertaa Lotan. Näillä näkymin myös viimeiset synttärit vähään aikaan, johan tässä onkin viimeiset puolitoista kuukautta saanut rampata syntymäpäivillä. Seuraava putki on jälleen syys-lokakuun vaihteessa, jolloin suurin osa isän puolen sukulaisista on päättänyt syntyä.

Mä unohdin ottaa kuvia valoisaan aikaan ja itse juhlista, josta kertoo se, että postauksen kuvamateriaali ei ole kummoinen. Ja se, että mulla oli sunnuntaiaamupäivällä vielä 54 prosenttia akkua jäljellä.

Myös juhlimistyylini on rauhoittunut huomattavasti teinivuosista. Siinä missä viisi vuotta sitten olisin todennäköisimmin löytänyt itseni boolimaljasta leikkimästä sukellusvenettä, nyt istuin tuntitolkulla kavereiden kanssa kylmässä saunassa, vaatteet päällä kuunnellen YUPta, kunnes menin olkkariin katsomaan änäriä. Oikeasti mulla oli tosi hauskaa.

Ne, jotka vakoilevat mun instagramiani, ovatkin jo nähneet mun uuden tatuoinnin. Pahoittelen toisen kuvan lohkeillutta kynsilakkaa, kelmeää aamuvalaistusta ja rasvaamatonta leimaa, tää on vasta paranemisvaihe. Onnistuin saamaan todella nopeasti ajan Liskogalleriasta, ja kävin sieltä ottamassa kolmannen ja todennäköisimmin myös toiseksi viimeisen leimani.

Olen pitkään harkittuun ja nopeasti toteutuneeseen tatuointiini äärimmäisen tyytyväinen, ei epäilystäkään missä mua tullaan jatkossakin leimaamaan Suomessa. Ja avataan noita numeroita vielä sen verran, että ne merkitsevät mulle muutakin kuin lempipelaajani pelinumeroa.

24

Musta tuntuu että valtaosa ihmisistä on syntynyt maalis-huhtikuussa. Näin on ainakin mun omien kavereiden kohdalla, synttäreillä on saanut rampata harva se viikonloppu, ja Facebook-onnitteleminen on päivittäistä. Eilenkin oli juhlimisen vuoro, Suffan 24-vuotissynttärit! Lyötiin Johannan kanssa kielitaitoiset päämme yhteen ja kirjoitettiin kortti. Mun henkilökohtainen suosikkini on toi sinikeltainen onnentoivotus grönlanniksi.

Etkoiltiin ensin synttärisankarin luona lähemmäs neljä tuntia. Tarjolla oli kakkuja ja kuplivaa. Laulettiin myös kehittäviä kappaleita Singstarilla, kuten Poika saunoo, ja nautittiin naapuriviihteestä. Sen jälkeen Tivoliin juomaan ilmaiset skumpat, josta ilta jatkui isommalla porukalla viihtyisämpään paikkaan.

Eilen oli lähes hurrikaaniluokan tuuli, ja asukuvat menivät täysin säätämiseksi. Pahoittelut kaikille ohikulkijoille, jotka näkivät liikaa mun tehdessä varmaan viidesti Kesälesken metrotunnelit.

Party time, excellent!

Lieminen ft. Davo & Edu - Tääl on Lieminen

Ensiksi, suurkiitokset viime yön aikana tulleista kahdestasadastaneljästäkymmenestä kommentista. Pahoittelen, jos siinä hösselissä meni jokin asiallinen kommentti kadoksiin. Kun ensimmäiset 10 kommenttia olivat kirjoitettu tyyliin "tÄMÄ oN *kirosanakirosana* SInuA hAUkKUvA KomNentTI", pidin parhaana ratkaisuna klikkailla kaikki kylmästi sen enempää lukematta poistoon.

Leenalla oli sunnuntaina syntymäpäivät, joita juhlittiin lauantaina. Lauantai on kaikin puolin sunnuntaita parempi juhlimispäivä. Hyvien juhlien jälkeen kun tarvitaan aina toipumispäivä, ja sunnuntai on useimmiten vapaa.

Kuvamateriaali on vähäistä niin yksityisyydensuojan vuoksi, kuin sen faktankin takia, että kamerankäyttö unohtui kakunpuhaltamisen jälkeen. Mä kävin ostamassa Leenalle oikeanvärisiä kukkia, ja tuhosin Seiskan korttia askarrellessani. Mut kutsuttiin viideltä mutta ilmestyin kolmelta, aikatauluttaminen selvästikään ei kuulu mun taitoihin.

Iia leipoi kakun, ja Leenan poikaystävän aloitteesta ostettiin porukalla pari lippua Justin Timberlaken keikalle. Synttärisankaritar oli kaikkien onneksi lahjasta erittäin mielissään. Ilta kääntyi yleisen hengailun lomassa yöhön ja huipentui joskus lintujen aamulaulun aikaan käytyyn korttipeliturnaukseen. Oli oikeasti paljon jännittävämpää kuin miltä kuulosti!

Back to the 80's

Koin etkot, baarin ja jatkot. Harvoin olen jaksanut yhtä hyvin. Kuvamateriaali juhlista on poikkeuksellisen suppeaa, ensinnäkin siksi, että halusin suojella kanssajuhlijoideni yksityisyyttä  -  ja toiseksi - vain hyvin harva kuva oli tärähtämätön, kiitos hivenen maistissa olleen kuvaajan. Itsehän olin täysin selvä.

Illan avainsanat olivat slaavikyykky, Kirka ja Never gonna give you up. Mun kasarilookin näkee kuvista, oltiin pukeuduttu Johannan kanssa kutakuinkin samalla kaavalla eri väreissä. Jostain syystä mulla oli koko illan hirveä amerikkalainen uutistenlukija-olo, näytän mielestäni ihan uutisankkurilta. En kyllä tiedä, luettiinko jenkkilässä 80-luvulla uutisia kreppitukassa.

Mun olkatoppaukset on kokoluokkaa Arnold Schwarzenegger, mutta kasarivuosina kai kaikissa vaatteissa oli toppaukset, niin olissa kuin muuallakin. Säärystimet on väritykseltään näköjään enemmän 70- kuin 80-lukua, mutta saanen sen anteeksi. Äiti oli saanut noi äidiltään 18-vuotiaana, mä en itse jaksanut ehtinyt kutoa asuun paremmin sopivia. Mulla on paha tapa heittää asioita överiksi, mutta kyseisellä vuosikymmenellä överiksiheittäminen taisi olla enemmän sääntö kuin poikkeus.

Klassikko II

Tapahtuma alkoi marssilla Narinkkatorilta Olympiastadionille, poliisisaattueessa tietenkin. Laulut kaikuivat seitsemässä eri tahdissa tuhatpäisessä ihmismassassa, ainakin siltä se mun korvaan kuulosti. Mulla oli vähän kipeä olo enkä saanut omaa ääntäni kulkemaan.

Omieni katsomotoiminnasta olin ylpeä. Mä en yleensä koskaan hypi matseissa, koska mulla on huonot polvet, on vaikea huutaa, hengittää ja hyppiä samaan aikaan, siitä tulee tyhmä olo ja pelin seuraaminenkin hankaloituu. Nyt mä hypin ja pompin ihan innoissani myös silloin, kun ei edes olisi ollut tarpeellista. Pistetään sen syyksi, että mulla oli varpailla kylmä.

Jokereiden ainoa maali meni multa täysin ohi jonkun reippaasti janojuomaa nauttineen ifk-fanin hyökätessä meidän fanikatsomoon riehumaan, ja siitä aiheutunutta yleistä hässäkkää seuratessa. Aika nopeasti tajusin, että siellähän tehtiin maali, ja loikkasin spontaanisti vieruskaverin osittain päälle, osittain syliin halaamaan ja juhlimaan. Maalit pitää aina juhlia ystävien seurassa. Harmi ettei ifk-sankari tullut uudemman kerran katsomovierailulle, Jokerit olisi saattanut tehdä enemmänkin ottelun voittamiseen tarvittavia maaleja.

Ottelun jälkeen mulla oli tunteet sangen pinnassa, ja onnistuin eksymään tytöistä jollekin sivukadulle, ympärilläni vain sadoittain ifk-faneja. Tollaisille kujille tollaisen pelin jälkeen ei ikinä pitäisi mennä yksin Jokerivaate yllä. Kysyin ystävällisennäköiseltä pariskunnalta tietä rautatieasemalle, jonka sijaan he opastivat mut jonnekin Töölö GYMille. Hauska pila. Ehkä se oli vihje.

Lisää kävelyä saatiin jatkoille mentäessä. Mä tiesin, että Fredrikinkatu risteää Bulevardin kanssa, joten suunnattiin sinne päin. Harmi vaan etten ottanut huomioon sitä, että kohde olisi saattanut olla Fredrikinkadun toisessa, ja tässä tapauksessa myös läheisemmässä päässä. Ylimääräistä kävelyä vajaa kilometri.

Meillä oli viralliset jatkot Fredan Tivolissa. Kyseessä oli mun ensimmäinen ja todennäköisimmin myös viimeinen kerta kyseisessä baarissa. Paikka olisi saattanut olla musta tosi kiva joskus kolme-viisi vuotta sitten, nyt musta tuntui, että olin ihan väärä ihminen tuonne. Alunperin jatkojen piti olla Teatterissa, jossa olisin ollut noin sata kertaa mieluummin. Jokerijatko-osuutta oli ehkä kaksi ja puoli tuntia, jonka jälkeen baari oli kaikille avoin. Mulle henkilökohtaisesti illan kohokohta oli kiva keskusteluhetki lempipelaajan kanssa. Loput pari tuntia istuin tylsistyneenä rappusten sivussa, ympärilläni vaihteleva määrä ihmisiä naurattamassa ja juttelemassa mukavia.

Voitonmakuun päästiin lopulta ihan oikeassa talvisäässä käydyssä Chicago-Pittsburgh-ulkoilmaottelussa. Lunta satoi varmaan enemmän kuin Lahdessa koko talven aikana. Kertoo musta paljon ihmisenä, että jääkiekko menee bilettämisen edelle, ja kylässäkin on pakko saada katsoa "tärkeä" peli.

XLVIII

Edessä yhden ihmisen Super Bowl Party asianmukaisine tarjoiluineen. Kokistahan pystyy ihan hyvin juomaan viinilasista! Mä en oikein voi kutsua itseäni jenkkifutisfaniksi (olen nähnyt tällä kaudella puolikkaan runkosarjaottelun), mutta koska kyseessä on maailman seuratuin urheilutapahtuma, en voi jättää katsomatta. Jenkkifutis on mulle sitä, mitä jääkiekko on keskivertonaiselle: ymmärrän säännöt pääpiirteittäin ja selostajaa, mutta osaan paremmin kuin hyvin keskittyä epäoleellisuuksiin. Kuten vaikkapa Max Ungerin partastatukseen.

Henkilökohtaisesti tapahtuman viihdearvon nostaa korkeimmalle Red Hot Chili Peppers, yhä olemassaolevista bändeistä suurin suosikkini. Pikkaisen saattaa kiinnostaa myös mahdollisen sähkökatkoksen pituus, itse pelitapahtumia unohtamatta. Totuttuun tapaan rapakontakaista urheilua seuratessa, tämäkin peli menee Go Hawks Go-linjalla. Tiedän jopa seitsemän pelaajaa nimeltä! Vuosien NHL-aktiivisuus on opettanut tottumaan epäsäännöllisiin unirytmeihin, tästä tulee helppo yö. Onneksi maanantai on vapaa.

Vuoden ensimmäinen

Jatketaan mukahauskojen otsikoiden sarjaa. Vuodenvaihteesta ollaan toivuttu yllättävänkin hyvin, vaikka eilinen meni myöhäisemmäksi kuin myöhä. Olin siis Johannan luona uudenvuoden juhlissa, joidenka tunnelmia saa välittää tämä pimeä mutta rakeinen kuvakavalkadi. Kokoonpano oli sangen sekalainen, mutta hauskaa oli (allekirjoittaneellakin sen jälkeen kun sai hoidettua päänsäryn pois ja Suomen lätkäjunnujen pääsy puolivälieriin ratkesi.) Ohjelmassa piti olla seurapelejä, mutta ne eivät jostain syystä kiinnostaneet ketään, toisin kuin tanssiminen ja syöminen. Illanviettoa tahdittikin noin 15 kertaa kuultu maailmankaikkeuden huonoin biisi.

Mun piti tuoda tinakengät, mutta ne olivatkin sitten loppuunmyyty ihan jokaisesta Lahden keskustan ja Paavolan alueen kaupasta. Arkistojen kätköistä löytyi kolme tinakenkää, jotka saatiin jaettua ristillisesti tasan seitsemän juhlijan kesken. Tulkinnanvaraiset ennustukset (Johannan mielestä mun tinassa näkyi mureena ja puu) lupasivat mulle hyviä uutisia ja rakkautta ulkomailta. Pitää ilmeisesti käydä suunnittelemaan ulkomaanmatkoja tälle vuodelle. Ilotulitteet jäivät lähestulkoon näkemättä Johannan kämpän epäpotentiaalisen sijainnin ja Lahden kaupungin kuningasidean takia järjestää perheystävällinen ilotulitus kello kahdeksalta, mutta onneksi talojen takaa välkkyi ja meillä oli kasakaupalla tähtisadetikkuja eli tähtisödetikkuja eli starrainsticksejä, joten saatiin järjestettyä oma valoshow neliömetrin kokoisella parvekkeella.

Ei muuta kuin kaikille edellisvuottakin parempaa uutta vuotta 2014!