Pikkuiloja

Tulppaani on talvikukka. En tiedä kuka on keksinyt, että tulppaaneja tulisi pitää Aalto-maljakossa, tai miten sisustuslehtiin saadaankin luotua aina niin rennon ja ryhdikkäännäköiset tulppaaniasetelmat. En uskalla rikkoa perinteitä, joten tulppaanini tulevat jatkossakin kukoistamaan Aalto-maljakossani eräänlaisessa roiskaisu-asetelmassa. Onneksi en ole floristi.

Kävin eilen katsastamassa Johannan uuden kodin ja todistamassa tappioputken varmaa jatkumista. Johanna teki meille kanasalaattia. Musta tuntuu, että mä syön nykyisin enemmän muualla kuin kotona. Ystävät tekee elämän helpommaksi.

Vauva.fi-palstan mielensäpahoittajat ovat ilmeisesti neljän päivän viiveellä ymmärtäneet mun kunnianloukkaukseen verrattavissa olevan ja elinkautisen arvoisen susiraja-heittoni. Rakkaat terveiset ja kiitokset teille, tänään poksahti 100 000 kävijän raja rikki ♡

Something borrowed, something blue

Mä olen edistynyt! Asun nykyisessä asunnossani kolmatta vuotta, ja vasta viime viikolla sain lisättyä aina puna-valko-mustaa väriteemaa noudattaneeseen olohuoneeseeni myös sinistä. Mä olen varmaan Lahden suurin tricolor-rakastaja (vaikka pukeutumisessahan se ei näy) joten toi äitin tunteella ompelema verho sopii mulle kuin jätskipaketti pakastimeen. Niissä on värimaailman lisäksi vaikka mitä muutakin mulle mieluisaa, kuten postimerkkejä ja -leimoja, lentskareita ja tähtiä. Jenkkimeiningillä. Koska mä oon hc-luokan mainonnan uhri, mun oli pakko ostaa tollanen väriävaihtava kynttilä. Sukulaisen mielestä mulla on liikaa kynttilöitä aina palamassa ja koko kotini vaikuttaa rahvaanomaiselta, mutta en suostu myöntämään.

Jos valittaisiin maailman epäonnistuneimpia käsityöihmisiä, olisin vähintäänkin perintöprinsessa (nimimerkillä puolessatoista kuukaudessa olen saanut neulottua n. puolet lapasen varresta, ja purkanut koko lapasen varmaan 12 kertaa...) Virkannut olen viimeksi 10 vuotta sitten, ja uhkarohkeasti halusin virkata säilytyskorin paitsi peittämään tv-tason takana roikkuvaa johtokatastrofia ja kätkemään erään pienehkön tavarakatastrofin, myös saadakseni lisää jotain sinistä mun tricolor-olkkariini. Jollakin ihmeen kaupalla sain aikaan epämuodostuneen löysän ja matalan kopan, jolla kissa tykkää leikkiä. Puolestatoista kilosta matonkudetta ei saanut tuon korkeampaa koria. Täytynee ostaa lisää kudetta ja toivoa, että toi pysyy edes puolittain kasassa.

Joulukuu on kohta puolessa välissä, ja musta on äärimmäisen kunnioitettavaa myös se, että mä olen saanut joulukoristeltua kotini. Mitään lumihiutaleita, tonttuja ja poroja mä en ikkunoihini teippaa, mutta joulupalloja sen sijaan... Ostin taannoin Ikeasta 50 joulupalloa, joten niitä riitti niin Aalto-maljakkoon kuin ovenkarmeihinkin. Toi kuusi on muuten varmaan 20 vuotta vanha. Kuvassa ainakin olen vähän vajaa (sic!) nelivuotias, ja kuusi on sama. Palloja lukuunottamatta mulla on harmittavan vähän joulukoristeita, korkokengän ja latvarusetin sain viime vuonna, köynnös on puolikalju armopala isältä. Ei tosin noin pieni kuusi paljoa koristeita kaipaa. Myöskään kuusen aiheuttamalle johtohelvetille en ole keksinyt mitään, anteeksi ja kärsikää asian kanssa! Eräs en-usko-ikinä-onnistuvani-projekti tuli muuten viime yönä valmiiksi: 30 enemmän tai vähemmän kaunista joulukorttia.
En ole saanut sitä punaista kuorta jolla saa lähettää joulukortteja halvemmalla, joten täytynee lähteä kovistelemaan postipoikia.

KÖTTBULLAR OCH PEPPARKAKOR!

Kävin tänään tekemässä täsmäiskun Ikeaan, mukamas ostamaan vain sen tv-tason, minkä kävin reilu kuukausi takaperin esikatsastamassa. No, mikäänhän ei koskaan mene niinkuin suunnitelmissa, ja mukaan tarttui kaikkea muutakin muka niin tarpeellista ja ihanaa.

Ensiksi lihapullia. Viime Ikeareissulla lihapullat jäi kokematta vegaanilupauksen vuoksi, joten tällä kertaa oli pakko päästä syömään ja heti ekana! Jos asuisin pääkaupunkiseudulla, kävisin varmaan kerran viikossa Ikeassa, pelkästään lihapullien takia. Voisi melkein kutsua lempiruuaksi.

Jotenkin vahingossa kärryyn kasaantui muutama kilo kynttilöitä ja tuikkuja, kolme taulua, kulhoja, kynttilänjalkoja, lamppu, laatikoita, joulupalloja ja Kung Erik-henkiset servietit ja tarjotin. Ylilyönti, joskin kohtuullinen. Kulutusjuhla jatkui Juustoportilla, Pentikin tehtaanmyymälässä ja Mäntsälän Alkossa. Olin luvannut Johannalle glögi-illan, ja mun oli tottakai pakko ostaa kaunein löytämäni pullo. Glühwein on puolestaan itävaltalainen perinne, sen aika koittanee myöhemmin.

Koska mä olen hyvin ylpeä ihminen, päätin hoitaa pöydän kasaamisen ihan itse. Ensimmäiseen puoleentoista tuntiin en ollut saanut ensimmäistäkään ruuvia kiinni. Alku aina epätoivoinen, mutta jollakin ihmeen kaupalla homma alkoi skulaamaan, ja onneksi seinää vasten seisoo ihan pöydännäköinen pöytä.

Jossain kokoamisen lomassa ehdin myös leipaista vuoden ensimmäiset piparit, epäkodinhengetärmäisesti pakastetaikinasta. Toi mulle ominainen tuhat rautaa yhtaikaa tulessa-höntsäily saattaa olla osasyy siihen, miksi asioiden valmiiksisaamisessa kestää toisinaan yllättävänkin kauan. Johannan ilmestyttyä paikalle kasaamistahti rivakoitui, ja yhteistyössä saatiin pöytä valmiiksi juuri ennen Salkkareiden alkua. Pääsimme nauttimaan joulukauden avauksesta glögin ja sydänpiparien voimalla. Jos vain tuolle johtoviidakolle keksisi esteettisemmän vaihtoehdon...

Jos joku jäi ihmettelemään postauksen otsikkoa, se on intertekstuaalinen viittaus tähän hassutteluun.

Ikävä

Mä heräsin tänään painajaiseen, jossa juoksin 20-luvun hapsumekossa ja Sinkkis-Carrien sinisissä häämanoloissa karkuun miestä, joka oli kuulemma isäni kaksoisveli. Heräsin lievässä paniikissa, ja turvassa ollaan, isällä ei ole yhtään veljeä ja se oli vain unta-läpikäynnin myötä mulle tuli ihan hirveä ikävä. Hirveä ikävä korkokenkiä.

Niinpä mä heitin jalkaan tosi korkeat avokkaat, sellaiset, joilla ei ole ainakaan puoleen vuoteen mitään asiaa ulkoilmaan, ja aloin tekemään kodin pikku askareita. Mä tein reilunkokoisen viikonloppuaamupalan korkkarit jalassa, jonka söin korkkarit jalassa. Sitten maksoin laskuja korkkarit jalassa, ja imuroin korkkarit jalassa eteisen ja olohuoneen. Edelleen korkkarit jalassa mä istahdin sohvalle tyytyväisenä siitä, että yksinasuminen mahdollistaa kaikki tällaiset järjenköyhät mieliteot ilman kenenkään kummasteluja, tai pahimmassa tapauksessa jopa kieltämistä.

Uni sai mulle myös pakkomielteen hapsumekossa. Niitä myytiin reilu viisi vuotta sitten pitkään henkkamaukalla, alessakin niitä näkyi kuukausikaupalla varmasti alle kymmenellä eurolla, vaan minä hömelö en tajunnut omaani silloin ostaa, ja kadun tätä ohikävelyä edelleen säännöllisin väliajoin. Päivän agendana onkin etsiä jostain nettikaupasta se hapsumekko, ettei vastaavia painajaisia tarvitse enää katsella. Ja äkkilähtö sellaiseen maahan, missä korkokenkien käyttö on mahdollista tähän vuodenaikaan.

arki

Elliott Smith - Don't Go Down

En ole aikoihin kirjoittanut niinkutsuttua kuulumispostausta. Jotenkin tuntuu, ettei mulle koskaan kuulu mitään uutta. Sitten kun asioita alkaa erittelemään, huomaa tapahtumia kertyneen ihan postauskirjoituksen verran. Koska tämä on sitä, mistä haluan blogiani kirjoittaa. Tavallisesta arjesta, asioista, joita en muuten ehkä muistaisi vuoden päästä. Jotka on kuitenkin ikuistettu talteen, joihin pystyn aina palaamaan, jos mieleni niin tekee.

Torstaina käytiin äidin kanssa pikavisiitillä Ikeassa, koska mä halusin mun huikean 22-tuumaisen television alle jonkun halvan pöydän. En ole koskaan ajanut motaria kymmentä minuuttia kauempaa, mutta hyvin selvittiin perille asti. Ajoin jopa Kehällä, eli olen melkein sukua stadilaiselle! Ikeassa nokka ei kauan tuhissut, kun polveen kolahti kiva väliaikaisratkaisu, ei edes kahtakymppiä (19,95) maksava valkoinen sohvapöytä, joka passaa hyvin mun olkkarin tyhjälle seinälle. Koko mun koti on yhtä väliaikaisratkaisua.


Yllättäen äiti kävi ehdottamaan paljon kivempaa, korkeampaa, pidempää ja kauniimpaa massiivipuista, vain 130 euroa kalliimpaa sivupöytää, johon saisin valtavan telkkarini lisäksi aseteltua myös kukkia ja muuta kaunista. Päätös oli selvä, kunnes Ikean varasto osasi kertoa, että kyseistä pöytää olisi saatavilla kuukauden päästä tai Kuopiosta. Hyvää kannattaa odottaa, enkä edes käynyt katsomassa kahdenkympin lastulevypöydän varastotilannetta. Ostettiin sen sijaan kynttilöitä ja puolukkamehua!

Mun tässä kuussa tekemäni ei enää ikinä raumalaisia- ja Areenaton loppuvuosi-lupaukset kokivat aika kovan kolauksen nähdessäni Jokereiden kolmoisketjun, jota jo ennen kauden alkua hekumoin hiljaa mielessäni jos edes kerran elämässäni-ketjuna. Tyrväinen-Tyrväinen-Lamberg.

Äitini suhtautuu useimmiten sangen nuivasti jääkiekkoon, joten mulle oli yllätys mamman tottakai sinä menet-asenne. Yritin vedota pitkään yksinajomatkaan, painaviin kantamuksiin (en oikeasti ymmärrä, miten pari pakettia kynttilöitä voi painaa niin paljon... paketilliseksi kynttilöitä) ja äiti-tytärpäivän yksinäiseen loppuun, mutta mikään näistä ei kuulemma haitannut. Niin mä pääsin tutustumaan Vantaan paikallisliikenteeseen ja R-junaan.

Tässä välissä on hyvä tarkentaa, että pidän erittäin paljon fyysisestä kiekosta, jossa miehet laittavat kroppansa likoon, laidat rämisevät ja vastustaja lentää. Harmi, että lukkolaiset eivät pelanneet mun toiveiden mukaan nyhräämällä 60 minuuttia laidassa, joten kyseisestä kahden veljeksen ja pohjoisen pommikoneen taideketjusta ei saanut kaikkea iloa irti. Illan käänsi kuitenkin plussan puolelle murretun lukon lisäksi ensimmäistä kertaa livenä näkemäni, (näkemättä koettu surullisen monta kertaa) lempipelaajani tekemä maali. Filip Riskan vuoden hienointa rangaistuslaukausta unohtamatta!

Kutakuinkin kaikki isän puolen sukulaiset, myös avioliiton avustuksella sukuun siepatut, ovat päättäneet syntyä syyskuun viimeisellä viikolla. Lauantaina saatiin juhlia serkkutytön ja hänen isänsä synttäreitä, vanhemmalla osapuolella oli jopa pyöreät kyseessä. Tälläinen kylmä sää, köyhä vaatekaappi ja orastava/kuihtuva flunssa asettavat juhlapukeutumiselle suuret rajoitteet. Parempaan en pystynyt, mutta tuskin se haittasi ketään.

Joku muu saattaisi ehkä kiukutella, kun viimeisistä jauhoista leivotut skonssit palavat, kissa kulkee perässä tauotta maukuen ja säntää piiloon, jos siihen yrittää koskea, tietokone ei ole kahteen tuntiin suostunut käynnistymään, hiuksissa on Siperian kokoinen takku ja kun joku anonyymi tulee muistuttamaan, että tietää, miten nolasin itseni Amarillossa vuosisadan humalassa yläosattomissa (oikeasti olin siellä kuusikymppisillä.) Musta on jotenkin mystisesti tullut zen-buddhalainen, ja olen tyynempi kuin kesäpäivä. Melkein mikään ei huoleta.

Suurin murheenkryyni on puolitoistaneliöinen keittokomero, jossa ei meinaa mahtua edes keittämään kahvia. Mä olen ihan vahingossa ostanut muutaman kahvikupin, nätin oliiviöljypullon, värikkäitä hedelmiä, keittokirjan ja mausteita, jotka kaikki ovat muuttaneet lojumaan sille vähäiselle laskutilalle. Nyt päivän agendana on keksiä jokaiselle oma paikka, jotta mulle jäisi edes puolikkaan keittiötason verran työskentelytilaa.

Joko omistan liikaa tosi hassun muotoisia astioita, tai mulla ei ole minkäänlaista organisaatiokykyä, kaappitilaa ei jostain syystä tunnu olevan tarpeeksi. Joka tapauksessa päätin siirtää vähemmässä käytössä olevia astioita yläkaappeihin, joista tällaisen lyhyen ihmisen on niitä erittäin vaikea kaivaa. Minun kotiinihan ei tule minkään valtakunnan porrasjakkaraa, sillä ne ovat poikkeuksetta rumia, ja mä olen iso tyttö.

Ison tytön arvo putosi hetki sitten pirstaleiksi keittiön lattialle. Itkuhan siinä pääsi.

Realerealerealereale

Alennus myynnit ja kirpputorit, mikä ihana syy tuhlata pelikoneesta voitetut huimat summat. Mä tein tänään aivan mahtavia löytöjä. Eli, kuten kuvat sanoo mä sain vajaalla 21 eurolla kengät, kolmet sukat, ja kaksi paitaa. Ensimäisen kuvan kahvipannu on JUMALAINEN! En voi kun hipelöidä sitä vähän väliä, tänkin postauksen kirjoittaminen kestää kaks vuotta kun pakko sitä on lääppiä. Sen tein kirppislöytönä. Musta tuntuu, että oon nähnyt sen joka kerta kun oon sillä kirpalla käyny, mut jotenkin se ei vaan oo iskeny samanlailla ku tänään. Se huutamalla huus mun nimeä. 

Sukat oli ihania, niissä oli söppänöitä pieniä yksityiskohtia. Oli pieniä kultasia pääkalloja, "pitsiä" ja niittejä, oi voi voi. Valkosta pitsipaitaa oon muuten vaan halajannut, kengät oli heräteostos, mikä koitui täydelliseksi. Mulla ei nimittäin tällä hetkellä talvikenkien lisäksi ole kuin yhdet balleriinat ja muutamat korkkarit, mitä käytän kerran kymmenessä vuodessa. Pitkähihainen poolopaita löyty myös sattumalta, ja oli osoittautui sekin hyväksi ostokseksi. Kuvassa voitte huomata mm. mun ihanat varpaat, ja kotiintulo-heitän-pussit-laukut-roinat-lattialle-ja-kaivan-ostokset-äkkiä-esiin-kasan. (Niin ja tietenkin meidän pitkin öitä mouruavan kiimasen ämmän, joille ostin uudet ihanat kulkuset pantoihin. Ihan kun niiden norsuravi öisin ei muutenki jo kilisis tarpeeks.)

***

Myös yläkuvassa oleva posliininen kannu-mikä-lie oli kirppislöytö ja pääsi olkkarin hyllylle pölyttymään. Oli sekin kyllä aika ihana. Mulla ei myöskään ole mitään havaintoa kuuluisko tohon joku korkki. Hälläväliä.

IhQpannu ja _myös_ ostamani karahvi löysi arvoisensa paikan keittiön hyllyltä. Tässähän vois vaikka ostaa viskiä ja ruveta ryyppäämään, nyt kun on hienot tarjoiluastiatkin. Ja konjakkia teepannusta, avot.

- Tiia -

The smell of the new things

Olen täysin hereillä, vaikka jälkeenjääneet silmäni näyttävätkin hyvin uinuvaisilta

Toistetaan sitten taas itseä. Tein eilen illalla aamulle ajoitetun postauksen joka ei sitten tullut edes siihen aikana kun sen laitoin ja iltaa myöten se oli kadonnut kuin pieru saharaan koko bloggerista ja blogimaailmasta. Mikä lie ollut asialla. Joten tehdään postaus "uudestaan" vaikken nyt muistakaan mistä kaikesta selitin, ensimäisenä tulee mieleen salkkari höpötys miten niissä ärsyttää Pepin yli-iso-otsa, Ossin lässytys ja  tukka. Ja kerroin siitä miten väkisin tulee mieleen eroottinen kuvitelma Panusta ja Veerasta, kuinka Panun hikinen leijonanharja lätsyttää Veeran naamaa. Purrrrr.

Asukuva on siis uuden ilmaisen takkini esittelyä jonka "tätsyli" minulle luovutti, jeij! Se on ihana! Mulla on tullut parin viikon sisällä hirveä takkibuumi ja niitä alkaa kertyä kohta jo vähän liikaa. Kaikki alkoi siitä kun ostin elämäni ensimäisen farkkutakin, joka tosin oli poikien kokoa 152 hintaan 3 euroa, mutta ihana se on silti.

Sain tuliaisiksi Lontoosta myös ihanan rannekoru härpäkkeen! Korut on ihania. 

(Ja kyllä, olen ollut rakkaan kertaakaan-toimissa-olevan-kelloni kanssa suihkussa, sen paljastaa "hikiläkät" ruudulla :D )

***

Tänään olin parin ihanan loikoilu päivän jälkeen töissä. Siellä kyllä näkee aina mitä kummallisempia aasiakkaita. Eräs vanhempi, alkoholin käyttöön kallistuva herrasmies jäi kertomaan minulle ihan kirjaimellisesti itkien miten hän ei kuule toisella korvallaan kuin 42 MHz mataluudella. Oli kuulemma soittanut hätäkeskukseen asiasta ja siellä oli neuvottu menemään terkkariin putsauttamaan korvansa. Tämä oli herralle jotenkin todella ylitsepääsemätön asia, koska tässä vaiheessa silmät alkoi kostua kunnolla. Sitten siinä tippa linsissä kertoi miten hätänumerosta sanottiin että hän voi juoda olutta, mutta vain yhden tellun. Harmitteli sitten siinä miten se olut pitää jättää siihen yhteen telluun ja hän nyt tuli ostamaan sitä.

Surullista.

Btw ylimääräsenä kuvamateriaalia maailmani julmuudesta

***

- Tiia -

Home sweet home

Sisustaminen.

Asia joka on pienestä asti ollut melkein yhtä suuri intohimo kuin leipominen ja kakkujen teko. Tosin leipurointi on tullut monta monta monta vuotta myöhemmin kuvioihin mutta kiisi silti mun-juttuna kaiken ohi. 

Tänään sain taas innostuksen melkein keskellä yötä rupee laittamaan makuuhuonetta uuteen uskoon joka tarkoitti vaatemylläkän raivaamista, sängyn kääntämistä ja verhojen vaihtamista. Tai paremmin sanottuna laittamista :D

Ah, uudet ihanat verhot vihdoin paikallaan!

H&M:n blingi tyynynpäälliset on vaan niin yli-ihanat joista kannatti maksaa ja odottaa kuukausitolkulla!

Oon ihan romahtanut kaikkeen romanttiseen, pitsiseen, kromiseen, kiiltävään, lasiseen, valkoiseen ja ajanpatinaa saaneeseen. Odotan niiiiin innolla sitä päivää kun kotini on JUST eikä melkein sellainen kuin se kuvitelmissani on. Siihen asti täytyy ainakin odottaa kovasti että joku päivä mulle luovutetaan mummolasta aivan tajuttoman ihana vanha rukki joka on vielä ihan hengissä ja ehjänä, voi ettäettäettä. Singerin vanha poljettava konekin siellä odottaisi.. <3

Blogi vinkkejä tähän aiheeseen liittyen saatte nyt!

 En osais oikeesti valita kumman ottaisin, jos saisin valita itselleni jomman kumman, Miian tai Wilhelmiinan kodin, molemmat on ihan taivaallisen ihania.

***

Kuten kuvista näkyy, itselläkin se maku on muuttunut moneen moneen otteeseen ja heitellyt mitä ihmeellisimpiin vaihtoehtoihin. Siniruskea valinta on tämän asunnon ensimäinen tyyli, jolloin päällimäisenä haluna oli moderni, pirteä ja värikäs koti jonka jälkeen tuli romanttinen pitsihepeneinnostus pitkäksi aikaa. Sitten alkoi kyllästyttää kun ei ollutkaan varaa loihtia mummolasisustusta niin intensiivikseksi kun halusi niin päädyin onneksi vain muutamaksi päiväksi nimeltämainitsemattoman mukaan "pornoluolanpunaiseen" lookiin josta hyppäsin onneksi takaisin valkoiseen pilviunelmaan.

Lisäinspiraatioita odotellen,

- Tiia -

Järjestäytynyttä rikollisuutta

Siis oonko mä jotenkin myöhässä vai mikä ihme? Kun mä viimein päätin mennä ostamaan kukkia ennenkuin se keskitalvi alkaa, niin Prisman Kesäpihalla ei oo enää muutaku jäätävän kalliita kukkasia. Missä kaikki petuniat ja orvokit mitkä maksaa sen 50 senttii sippi niin mulla ois varaakin ostaa niit enemmän ku yks?

Kai mä vaan oon niin jälkijunassa.

Ostin mä kukkasia, kaks ihan helkkarin kallista ja luultavasti pian myös kuolevaa kukkasta. Toinen, ylläoleva, on ainakin nyt vielä kaunis vaikka käsittelinki sitä jo raa'asti ja laitoin sen purkkiin ja multaa perään. Toinen, allaoleva, on myös ihan nätti, tosin se on jo puoliks kuollu ennenku päästiin edes kotiovesta sisään

Mulla ei ole edes mitään muistikuvaa näitten kukkien nimistä, jos ne nyt sattuukin olemaan niin fantastisia että joku tuhansista lukijoista haluaa itselleenkin nämä. Valkoinen kukka oli joku kello. Joku kello. Punavalkonen kuka oli joku G:llä alkava jörge.

***

Kukkien kuolemasta, siis mun mielestä on oikeasti rikollistä ja eläinsuojelulain vastaista myydä mulle mitään eloperäistä. Kaikki ne vaan jotenkin kuolee, kun mä meen edes lähelle, mikään ei pysy elossa.

(Kannattaiskoha meiän kissojen puolesta alkaa jo pelätä? Ne on ollu JO vähän reilu viikon. Jokohan koht käy jotain?)

Oikeesti, kuvatodistetta mun hirviömäisyydestä:

Tämä, tuntematon kukka ehti olla meillä muutaman päivän ja kattokaa sitä. Kuollu ku kivi, ei mitään elonrippeitä. Kaikenlisäks Jani viel tuli möllöttää ja kummastelemaan et "mitä sä sitä kuollutta kukkaa kuvaat? Mihkään julkiseen paikkaan et sitä sitten laita."

En en.

Tässä, ovat minun herneeni ja vieressä taas jokin tuntematon kasvi. Ainoa tieto niistä on, että ne ovat jotain syötävää. Tässä nää herneethän näyttää oikeesti aika mahtavilta ja hyvävointisilta, huomatkaa vielä että olen oikeaoppisesti tukenut niitä kun kasvoivat purkista yli. Ja kyllä, tukikeppeinä on sukkapuikot ja villalankaa. Kyllä hätä keinot keksii. 

Tämä kuva on siis vähän ennen juhannusta. Juhannus aatonaattona lähdettiin mökille ja tultiin sitten juhannuspäivänä pois, ja voi että sitä näkyä. Keltasia herneenpalkoja ja varsia yltympäriinsä. Koitin vielä ainakin viikon verran saada elvytettyä niitä mutta lopulta ne makaa vieläkin tuolla partsilla puoliks kissojen syömänä. 

Katotaan viikon päästä miltä kello ja jörge näyttää.

- Tiia -