Pikkukriisejä

Tiia tuli tyttärensä kanssa tänään Lahteen, ja mä sain tekosyyn lähteä shoppailukierrokselle. Musta on tullut viime aikoina todella huono shoppailija, en löydä juuri koskaan mitään pakko saada-ostoksia. Tai sitten musta on tullut liian kriittinen, vaatteen pitää olla just eikä melkein, ja mistään ominaisuuksista ei tingitä.

Neljän tunnin shoppailusaldona huikeat yksi paita ja parit sukkahousut. Paitaakaan en olisi ostanut, ellei mulla olisi suurta rakkautta typewriter-fonttiin. Sen sijaan kahvilassa en jaksanut pihistellä, kyseessä viikon ensimmäinen kahvi!

Kotona ollaan jännän äärillä. Päivän kysymys kuuluu, kuinka monta kääpiöblondia tarvitaan vaihtamaan lamppu? Mun olohuoneen lamppu on palanut, enkä mä yletä sitä vaihtamaan yhdelläkään tuoli-korkokengät-yhdistelmällä. Eletään siis pimennossa, kunnes löydän tarpeeksi pitkän assistentin.

Mua ei ole vielä kertaakaan harmittanut peliinpääsemättömyys tällä kaudella niin paljon kuin nyt. Lempipelaaja poikkeuksellisesti kapteenina, kenties ainoan kerran Jokeriuransa aikana. Tänä iltana nähtiin moni kiva maalintekijä, mutta vähän pääsi lievä itku kun lempparin piiiiitkä pisteputki katkesi. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, onneksi se sentään taklasi. Tepsiltäkin oli Kulmala kokoonpanossa, sarjassamme kiinnostaisi nähdä. Lauantaina narreillaan seuraavan kerran, en ole niin huono fani, että jättäisin Talviklassikon näkemättä.

Räpsyjä

Ehdin panostaa aamupalaani peräti kaksi kertaa viime viikolla! Jogurttia kiivillä ja granaattiomenalla, sekä lettuja vaniljakastikkeella ja pakastemarjoilla. Aamupala pitäisi kyllä yrittää mahduttaa jokapäiväisiin rutiineihin, aamupalalliset päivät tuntuvat niin paljon helpommilta elää.

Olin lepardikengistäni niin innoissani, että unohdin esitellä muut Mango-ostokset: tuikitavallinen musta (ei tummansininen vaikka kuva niin yrittää valehdella!) jerseymekko siveellisellä kaula-aukolla ja tollainen mielenkiintoisella kuosilla varustettu röyhelöhame. Kesää odotellessa!

Keskiviikkona käytiin juhlistamassa Johannan työssäoppimisen päättymistä. Mä olisin halunnut lasten annoksen, mutta ne olivat valitettavasti nimensä mukaisesti vain lapsille. Yritin tehdä ateriastani sitten tarpeeksi lapsekkaan valitsemalla sen ranskalaisilla. Siitä on kuukausia kun olen viimeksi syönyt pihviä, ja vuosia kun olen viimeksi käynyt Manhattanilla. Maha tuli täyteen ja mieli kirkastui.

Tän kauden pelit ja hetket the 1ügassa alkavat käydä vähiin, joten kaikki mahdollinen ilo tulee ottaa irti. Lauantai-illan viihteenä toimi legendaarinen Stogereissu ja elämysmatka Nakkikattilaan. Turku tuli valloitettua, niin jäällä kuin katsomossakin.

Confessions of a Shoeholic

Mä sanoin viimeksi perjantaina, että seuraavat kengät, jotka saan ostaa, ovat ne punaiset avokkaat. Mulla ei ole koskaan ollut punaisia, vaikka korkokenkiä on haalittu enemmän kuin laki sallisi jo viiden vuoden ajan. Kaikissa naistenlehtien korkokenkälistoilla punaiset avokkaat on heti kolmantena mustien ja nudenväristen jälkeen. Mun listoilla edelle on ehtinyt mennä niin vauvanvioletteja, kukallisia, hologrammivihreitä kuin atsteekkikuvioitujakin korkkareita.

Eilen levitin kaikki korkokengät eteisen lattialle, ja uudelleenjärjestin kenkäkokoelmani saadakseni perjantaiostoksilleni oman paikan. Samalla tein päätöksen kenkäshoppailun rajoittamisesta. Punaiset korkokengät ovat jatkossa mun ostoslistalta ainoa sallittu korkokenkäasia, piste. Sitten menin tänään Mangoon ja löysin noi peeptoe-leopardiavokkaat. Henkiset ostoslistat revittiin saman tien.

Leopardikengätkin ovat itseasiassa täysin perusteltu hankinta - mulla ei ole entuudestaan sellaisia. Leopardikuosi on klassinen mutta villi, eikä mene mauttomaksi, jos pitäytyy vain yhdessä eläinelementissä muuten simppelissä asussa. Mä keksin hetkessä kymmenen eri asuyhdistelmää, joihin laitan noi kengät. Eivät siis tule jäämään käyttämättä!

Tärkeintä kuitenkin, että en ole pettynyt itseeni, vaikka pyörsinkin päätökseni. Rajojaan saa rikkoa, jos siitä jää hyvä mieli. Itselleen pitää olla kiltti, ainakin joskus. Ja just nyt mä ansaitsen sitä kiltteyttä.

Näin kulutan aikaa

Oletin, että mulla olisi kerrankin kiireetön aamu syödä aamupalaa. Varasin lehden, chai lattea ja ison kulhon jogurttia müslilla ja pakastemustikoilla ajatuksena nauttia aamusta. Todellisuus oli toinen, hotkaisin aamupalani kolmessa minuutissa ja ehdin lukea pääkirjoituksen. Nauttiminen kielletty.

Isäni tarjosi lounasaikaan sulamin onnitellakseen mua eräästä hyvinmenneestä venäjän kieleen liittyvästä jutusta. Teerenpelin sulamit ovat ihanan makuisia, mutta tosi vaikeasti syötäviä, ja liiankin täyttäviä. Mä en jaksanut syödä kuin toisen niistä. Esiteini-iässä tuli vedettyä toast-överit äidin kaivettua jostakin kätköistä aidon kasarivoileipägrillin. Niitä leipiä tarjottiin valehtelematta joka toinen ilta, ja mulla pursui kaikki sulat juustot, kuumat tomaatit ja rapeat kuoret korvista ulos monen monta vuotta. Nykyään taas maistuu.

Kaveri oli viettänyt loppuvuoden Thaimaassa, kaksi viikkoa myöhässä tullut kortti sai mut hieman surkuttelemaan noita lumikinoksia ja reilu viidentoista asteen pakkasia. Kaukokaipuu on kova! Mutta tyytyväinen saa olla, mieluummin lunta maassa kuin sitä ainaista loskaa ja muuta märkää. Kun vain lämpötilat pysyisivät siinä inhimillisessä yhden ja viiden pakkasasteen välimaastossa.

Lähipiiriin kuuluva eläinlääkäri on ollut mulle kultaakin kalliimpi aarre. Mymmeli inhoaa kuljetuskoppaa, ja jos sellaiseen joskus joutuu, huuto on melkoinen. Saati, että joutuisi näkemään jonkun toisen eläimen, jo naapurin useamman kerroksen päässä haukkuva koira karmii Mymmeliä. Helpoimmalla sekä kissa että omistaja pääsevät eläinlääkärin tullessa kotikäynnille. Mymmeli sai tuntea nahoissaan tarkastuksen ja lääkityksen ihan olohuoneen lattialla. Jos 10 päivän lääkekuuri ei helpota, luvassa on eläinsairaalan kauhunhetket jokaiselle kolmelle osapuolelle. Jo aamuin illoin tapahtuva, legendan mukaan hyvänmakuisen tabletin anto on sellaista tahtojen taistelua.

P.S. Ostin kengät! Hupsistakeikkaa!

Cravings

Kuva lainattu täältä 

Inspiroiduin pitkästä aikaa aikakauslehdistä, ja sitäkin pidemmästä aikaa Gloriasta, tarkemmin määriteltynä Kaunis Gloria Talvi 13/14n korukollaasista. Sieltä bongasin paljon ihania pieniä ja värikkäitä jalokivikoruja, joita tulee näkymään keväällä ja kesällä mun ylläni varmaan kyllästymiseen asti. Suurin fiksaatio kohdistui Kultaseppä Kulmalan koruihin, ja heidän verkkosivuiltaan löysin noi sirot ja värikkäät safiirisormukset. Mä en oo oikein mikään sormustyttö, koska mulla on melko rumat sormet, joten hieman yllättäenkin nuo aiheuttivat mussa pakko saada-reaktion, joka tulee toteutumaan vähintäänkin pakko sovittaa-suorituksena mun seuraavalla Helsinkireissullani.

Kun saa kimaltaa

Äitini, tuo kokematon internet-käyttäjä, tarvitsi apua nettikauppatilauksen kanssa. Samalla mä päätin käyttää Asoksen (vai Asosin?) alennusmyyntejä hyväkseni, ja tilata niin överin uudenvuodenmekon että diskopallo romahtaisi kateudesta maahan.

Yleensä oon aika huoleton ostosteni kanssa, ostan sen mikä vaikuttaa kivalta. Tällä kertaa mulla oli poikkeuksellisen tiukat kriteerit: ei mustaa (mulla on ainakin 10 mustaa mekkoa), vähintään t-paitahihat (sattui pieni vahinko ja olkapäät eivät oikeastaan olisi olleet edustuskelpoiset) ja kimalteet paljetteja, ei glitteriä (mikään ei ole raivostuttavampaa kuin joka paikkaan tarttuva glitteri.) Varmaan on sanomattakin selvää, että kun alkaa diivailla ja esittää vaatimuksia, ei ansaitse alennettuja tuotteita. Koska olin ehtinyt saada niin tarkan vision ja fiksaation paljettimekostani, sellainen oli pakko kaivaa vaikka sitten kiven alta. Ja löytyihän se sopiva!

Harmi vaan, että kyseinen (kerran-kaksikäyttörätiksi) hilskatin kallis mekko ei ihan ehtinyt hellään huomaani uudeksi vuodeksi. Mulla ei ole ikinä kestänyt Asos-tilauksen kanssa näin kauan. Aina silloin, kun tarvitsisin jotain tiettyä johonkin tiettyyn tilaisuuteen... Kai kaupan päässä oli alennusmyyntikiireitä. Se ei siltikään poista sitä tosiasiaa, että mekko on tosi kiva, vaikkakin turhan säkenöivä. Se ei välttämättä sovi joka kissanristiäisiin. Ehkä Talviklassikon jatkobileisiin sitten?

Mä kävin tänään metsästämässä meikkivoidetta. Pitkästä aikaa, mulla ei ole varmaan yli vuoteen ollut meikkivoidetta! Mä olen maailman huonoin arvioimaan sävyjä, joten istun aina suosiolla suoraan tuoliin ja annan myyjän etsiä sävyt, joita sitten kokeillaan. Meikkivoide taittaa mun kasvoilla aina liikaa joko punaiseen tai keltaiseen, tai sitten se muuttuu iholla epämääräisen väriseksi päivän mittaan. Tuntia myöhemmin poistuin liikkeestä ilman meikkivoidetta, mutta erikoisen muotoinen huulipuna mukanani. Mä kun en koskaan kehtaa lähteä kaupasta ostamatta mitään.

Etwas

Eilen suuria vaikeuksia tuotti valinta ifk-Jokerit-derby, ja nuorten Ruotsi-Suomi-derbyn väliltä. Ratkaisu oli helppo, pistettiin koneelta pyörimään se maaottelu ja telkkarista liigaa. Keskittyminen oli välillä vähän hankalaa, pääasiallisesti seurasin Jokereiden peliä, mutta kun niitä jänniä tilanteita tuli ihan peräjälkeen... Korkkasin Lennun tuliaispunkun, ja reilunkokoinen lasillinen kruunasi tuon hurjan lauantain.

Käytiin äidin kanssa Picnicissä sunnuntaikahvilla kahvitta. Ollaan molemmat kaikkea muuta kuin loistavia aikataulujen kanssa, ja kumpikin joutui juoksemaan tapaamispaikalle tuulispäänä, joten kuuma juoma ei napannut. Mä halusin maistaa talvipatonkia, ja se oli varmaan paras patonki mitä olen koskaan syönyt. En olisi itse osannut ajatella, että briejuusto ja kuivatut karpalot toimisivat yhdessä. Pitää kokeilla yhdistelmää joskus kotonakin.

Mä päätin antaa alennusmyynneille vielä yhden mahdollisuuden. Ja tämä oli viimeinen. Mä olen kehittänyt jonkinasteisen fiksaation neuleisiin, erityisesti ylisuuriin, joten kiva että muutama sellainen löytyi alennuksesta. Saatoin ostaa myös uuden takin, taas. Vielä ennen joulua olin epätoivoinen takkipulani kanssa, mutta onneksi apu on ostettavissa. Eipä tarvitse tänä vuonna hankkia enää yhtään takkia. Tuskin ensi vuonnakaan.

Kreikkalainen juttu

Porukat tarjosivat mulle tänään synttärilounaan. Mun teki mieli kreikkalaista ruokaa, lähinnä tzatzikia, joten päätettiin mennä siihen krekuun, jossa olen käynyt vain kerran ja joka on kauimpana kotoa. Mun pettymyksekseni tzatziki kuului vaan yhteen annokseen, joten mun oli niin sanotusti pakko ottaa gyroslautanen, vaikken juuri tykkää lihasuikaleista ja lohkoperunoista. Jälkeenpäin tajusin, että tzatzikin olisi saanut lisukkeena ihan mihin tahansa ruokaan. Ei se mitään, hyvää oli silti ja olen taas yhtä ruokaennakkoluuloa köyhempi. Jälkiruuaksi halvaa, sitä en ollut koskaan aiemmin tietoisesti maistanut, eikä ollut makeuden vuoksi ihan mun juttu. Onneksi äidille maistui.

Inhoan suuresti fyysisiä alennusmyyntejä, en haluaisi jonottaa sovituskoppeihin, kassalle, hyllylle. Väistellä miljoonia ihmisiä ja saada osakseni halveksuvaa kohtelua myyjältä. Onneksi on nettikaupat ja nettialet. Tänään puolitoista tuntia kaupungilla riitti mulle joulunjälkeisalennusmyynneiksi. Löydän noin kerran vuodessa jotain kivaa Seppälästä ja tämän vuoden saldo oli naurettavan halpa harmaa takki. Jotain piristystä sen ainaisen mustan kaveriksi. Huomatkaa asialliset pörrösukat!

Katsoin juuri Suomen avausottelun jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoista, ja päivän karrelle polttava kysymys kuuluu, miksi Herra Kapteeni ei pelaa puoliksikaan noin jäätävästi Jokeripaita päällä...? Huomista derbyä odotellessa.

Kuninkaan Frappuccino

Noilla hakusanoilla olen viimeeksi tunkeutunut googleen joskus aamupäivästä. Uskoakseni kiireessä ja vahingossa olen sotkenut vanhan haun päälle osittain uuden, en kuollaksenikaan muista mitä olin googlettamassa. En ainakaan tietoja monarkkisista starbucks-juomista, on vain yksi kuningas, ja se on Erik Karlsson.

Mä suhtaudun aina vähän nihkeästi, kun Suomen katukuvaan ilmestyy näitä monikansallisia starbuckseja, jotka jyräävät sympaattiset suomalaiset pikkukahvilat alleen. Aika tekopyhää multa, Wienissä kavereiden kanssa tapaamiset sovittiin alkavaksi lähes aina Oopperan viereisestä Starbucksista ja Barcelonassa asuin Starbucksin yläpuolella. Globaalit ketjut on musta kivoja niin kauan, kun ne eivät rantaudu Suomeen. Ne ovat olennainen osa sitä lomailua (lentokenttästarbucks laskettaneen lomailuksi), suomijuntti on ihan kikseissä kun pääsee ulkomailla jopa Burger Kingiin! Kuvia pitää ottaa ja lällätellä kavereille kuinka mä söin lounaaksi Whopperia ja iltapäivän shoppailukierroksen lomassa Tally Weijlillä siemailin takeaway-Hazelnut-latteani. Kun BikBok ja Cubus tulivat Suomeen, multa meni alta paras tekosyy matkustaa Norjaan. Ei ole kivaa, kun muut voivat pukeutua samoihin halpoihin ketjuvaatteisiin kuin minä. Osaan kyllä halutessani olla oikea tekopyhyyden kuningatar.

Kuningatar kävi perjantaina Starbucksissa. Helsinki tekee musta hektisen, mun piti ottaa kuva niin Stockmannin jouluikkunasta kuin asukuvatkin Keskuskadun tuikkivien kuusien välissä. Turistiviboja välttääkseni (ja koska Starbucksin jono kiersi satakolmekymmentäviisi kertaa korttelin ympäri) räpsäisin pari kuvaa the Helsingistä silmät kiinni sinnepäin. Ei olisi kannattanut, hämärässä noista ei ota mitään selvää, tarkennus osunut Jupiteriin ja valot ovat piirtäneet kauniin abstraktisgraafiset jäljet kuviin. Vähemmän hektinen ihminen olisi esimerkiksi voinut pysähtyä kuvan ottamisen ajaksi, edes sekunniksi.

Suuresti jonoja vihaavana kysyin kahviseurakaverilta, eikö Helsingissä ole mitään muuta kahvilaa kuin Starbucks. Kuulemma juuri tuona perjantaina ei ollut, ja mä olin luvannut lähteä nimenomaan Starbucksiin joten sieltä oli pakko se kahvi hakea. Koska jonottaminen kesti ikuisuuden ja kaverinkin aika oli hyvin kortilla, take away oli ainoa vaihtoehto. Saatoin kaverin kotiinsa ja käytiin kuulumisten vaihto loppuun metrossa. Mä juoksin Stockmannille hakemaan viime hetken lahjat, jonka jälkeen kävin niin Espoossa kuin Vantaallakin jakamassa sukulaisille ja ystäville heidän lahjansa. 70 kilometriä HSL:n kyydissä, seitsemän kilometriä kävelyä. Saatoin olla hieman väsynyt päivän jälkeen.

Lauantaina sain kokea niin jouluruokaonnellisuutta, kuin paketointiraivareitakin. Koska oma koti ei vielä tunnu tarpeeksi jouluiselta, lähdin Tiialle yöksi Riihimäelle. Ehkä välillä tekee hyvää ajatella jotain muutakin kuin joulua.

Volver!

Adam Barnes - Procession

Long time no ABC! Mulla on mahtunut tähän 17 päivän blogitaukoon niin elämäni kamalin viikko, typerän suuri summa menetettyä rahaa kuin pitkästä aikaa erittäin hyvät 24 tuntia. Aikaiseksi olen saanut kaikkea muuta kuin tähdellisiä asioita, joskin niitä olen hankkinut...

...Sain nimittäin vihdoinkin ostettua itselleni luomiväriviisikon Diorin vuoden 2013 syyskokoelmasta. Kun näin joskus kesällä ekat kuvat mallistosta, mietin, voiko enempää mun näköistä meikkikokoelmaa tehdäkään? Tähtiä - minä tykkään, metallivärejä - minä tykkään. Silti pihtasin puoli vuotta ennen kuin ostin kokoelmasta mitään. Harkitsin pitkään luomiväripalettejen väliltä, mutta päädyin lopulta sinivihreäsävyiseen Bonne Étoileen - violetin Constellationin lähes vastaavat sävyt multa löytyy jo muista viisikoista. Olisin halunnut myös viininpunaisen huulipunan (sävy 986 Bonne Aventure), mutta se näytti mun naamassani ihan kamalalta, joten jätin ostamatta.

Tiistaina katselimme Johannan kanssa vuosikymmenen mahtavinta komedianäytöstä, eli KalPa-Jokerit-ottelua. Lähtökohdat olivat suorastaan huikeat Aleksi Rantala-nimistä pellepallea, sentterinelikkoa, pakkipari Niemi-Lindelliä ja kolmoskentän laituriksi muodostunutta puolustaja-Dehneriä myöten. Syötiin pitsaa ja juotiin kaljaa, muuten tota neljän maalin urpoilua ei olisi pystynyt katsomaan. Ei se mitään, jääkiekko on vain jääkiekkoa.

Perjantaina mä tein jotain, mitä mun olisi pitänyt tehdä jo monta kuukautta sitten, eli käydä kampaajalla. Kaverit, (erityisesti Johanna), ovat avoimesti mutta oikeutetusti inhonneet mun hiuksia pitkän aikaa, joten mulla on tavallaan velvollisuus yrittää olla ystävieni silmissä viehättävän näköinen. Mua värjättiin kolmella värillä, leikattiin uusi malli, ja sain testata pelottavia kampaamolaitteita, kuten tuota kuvan muinaisfuturistishenkistä töhötintä. Lisäksi kahvia ja sympatiaa. Mä tykkäsin todella paljon lopputuloksesta (josta on mahdoton ottaa omakätisesti toimivaa kuvaa), mutta kaverini sanoin, hukkakäynti tuli - hän ei ainakaan huomaa mitään eroa. Kiitti!

Lennu tarjosi mulle viikonloppumajoituksen Vantaalla, ja oli tuonut mulle tuliaisia käydessään kääntymässä Mallorcalla. Mä addiktoiduin tohon purkkaan aikoinani Itävallassa, ja pyydän aina ihmisiä ostamaan mulle paljon tota, jos matka natsaa sopivaan maahan. Joku kolmen euron markettiviini taas puolestaan on aina pakollinen tuonti espanjalaisesta paikasta, tällä kertaa tilannetajuisesti punakeltaisena. Perjantai-illan ifk-tappion jälkeen ei ois ihan hirveästi huvittanut nousta vähän liian aikaisin lauantaiaamuna Poriin menevään bussiin. Olo oli hutera, ei huvittanut syödä tai juoda, uskoa omiin joutui kaivamaan lähes Kiinasta enkä edes jaksanut näyttää ihmiseltä ennen Humppilaa. Onneksi kuitenkin lähdin.

Maailman huonointa läpänheittoa, kymmeniä uusia lempinimiä, serkku, jota näkee ehkä kerran vuodessa, hallissa pääsi melkein kosketuksiin oman joukkueensa kanssa (en taaskaan osannut ottaa yhtään kuvaa hallista tai itse pelistä, sori), ääni tuli huudettua lähes kokonaan pois, ja pääasiana se voitto. En käsitä, miten porilaisia pidetään liigan mulkuimpina ihmisinä (se titteli kuuluu edelleen yksinoikeudella Raumalle!), mulle kerrottiin pelkästään kehuja meidän yhden bussin faniryhmästä, uteliaita kysymyksiä KHL-fiiliksistä, mihin päivän peli tulee ratkeamaan, mielipiteitä kummankin joukkueen nuorista lupauksista ja niin edelleen. Paikallisten kanssa puhuminen on mun mielestä vierasmatkailun suola, ja pyrin harrastamaan sitä paljon. Porissa oltiinkin ihailtavan sosiaalisia. Mä en ole tainnut ikinä kotiutua vierasmatkoilta voitto sylissä, ja ottelun viimeisen 40 sekunnin tunteiden vuoristorata ja ottelun jälkeiset joukkueen kiittämiset taisivatkin olla mulle se viikonlopun tähtihetki. Positiivista myös se, että osattiin vihdoinkin hakea Petteri Lindbohm pois lainalta takaisin kotiin.

Oli lievästi sanottuna kuumottavaa katsella The Day after Tomorrowia kun ulkona riehui myrsky, jonka nimi on varmaankin Oskari. Mä en pelkää ukkosta tai myrskyävää merta tipan tippaa (päin vastoin!), mutta kova tuuli kuivalla maalla on mulle kauhun paikka. Tärisen tuulen ravistellessa laseja ja vinkuessa parvekkeennurkissa, ja pysyn mahdollisimman kaukana ikkunoista (jos vaikka ikkuna menisi rikki, jo lasinsirutkin tekevät pipiä.) Eilen vietin siis rentouttavaa elokuvatuokiota lattialla (pöydän alla) makoillen.

Lempieläimiä

Kirahvi on mun lempieläin, koska ne ovat pitkiä ja hoikkia mitä mä en ole. Olen myös syvästi kateellinen kirahvien silmäripsistä, ja voisin vaikka ajelluttaa pään kaljuksi jos vain saisin joltakulta vapaaehtoiselta kirahvilta ripset. Ripsenpidennykset ei aja samaa asiaa, niiden kanssa oli tuskallista käydä suihkussa. Tosin kirahvit eivät kyllä mun tietääkseni käy suihkussa... Kirahvirakkautta kunnioittaaekseni mun oli pakko ostaa nämä Ted Bakerin safarihenkiset kuoret puhelimeen. Jos ei tykkää kirahveista, niin tosta kuoresta löytää Nooan arkillisen verran eläimiä, jos jaksaa vaan tarpeeksi kauan katsoa. Minä ainakin jaksan!

Blogin perusteella musta saa varmaan sellaisen kuvan, että pukeudun käytännössä aina mekkoon tai vähintään hameeseen, ja saatan olla itserakas, jopa narsistinen, sillä minulla on vähintään kerran viikossa postauksessa kuva itsestäni. Herää kysymys, kuinka realistisen kuvan blogin edes pitäisi pitäjästään antaa? Hulmuhelmat 24/7 kun ei ole totuus musta, enkä oikein suostu tota narsismikorttiakaan allekirjoittamaan (edes tervettä sellaista.) Jollakin ihmeen kaupalla mulle vaan putkahtaa mieleen hameenkäyttöpäivinä ottaa itsestäni räpsy kahdessa sekunnissa peilin kautta tärisevällä käsivaralla, iPhonen laatukameralla. Tänään jäähallille katsomaan historian koomisinta nelosketjua, juurikin tuossa hameessa. En ota kantaa onko hame kuinka sovinnainen jääkiekonseuraamisunivormu, jos mä olen menossa sinne toiseen kotiin, mä tahdon tuntea oloni kotoisaksi enkä miettiä mitä muut miettivät mun vaatteistani. Olen seurannut Jokereita jopa valkoisessa pitsimekossa ja 15-senttisissä koroissa. Silloin kyllä syystäkin sai osakseen kummastuneita katseita.