Joka laivoja rakastaa

Vietettiin Johannan kanssa kauankaivattua hellepäivää satamassa. Mä oon ehdottomasti meri-ihmisiä, mutta Lahdessa ei ole oikein muita veden äären vaihtoehtoja kuin mielikuvituksellisesti nimetty Vesijärvi, joten pitää tyytyä vähään. Haettiin kaupasta muutama janojuoma, jäätelöä sekä sipsiä, ja parkkeerattiin itsemme mukavannäköiselle pläntille rantakivikon ylle, josta ei sitten liikahdettukkaan tunteihin.


Yritettiin huonolla menestyksellä liftata ohimenevien veneiden kyytiin. Meistä kumpikaan ei oikein tiennyt, mikä on vesiliikenteen kansainvälinen kyytiinottokäsimerkki, joten ajateltiin kokeilla maanteiltä tuttua peukalo pystyssä-koodia. Ei tainnut viesti mennä perille. Kirjoitettiin myös pullopostia, mutta en jaksanut heittää sitä tarpeeksi kauas, ja pullo ajelehti kivikkoon alta aikayksikön.


Päädyttiin lopulta vapauttamaan sisäiset lapsemme pieneen Kisapuiston tuntumassa, pensaiden suojassa avautuvaan leikkipuistoon, ja syömään kevyttä iltapalaa ennenkokemattomaan linja-autoaseman pizzakebabbilaan, josta ei saanut kuin normaaliksi Olviksi naamioitua ykkösolutta. Aterioimme Taistelu-Jaska-jaksojen parissa hinta-laatusuhteeltaan keskimääräistä parempaa aurajuustorullakebabia.


Matka jatkui Amarilloon tutulle ja turvalliselle punaviinilasilliselle. Aika pian päätettiin siirtyä tuttuun ex tempore-tyyliin suunnilleen mun olohuoneen kokoiseen Etelä-Afrikkabaariin livemusiikkia kuuntelemaan. Lopuksi yöuinneille. Harmittaa suuresti, etten ottanut mun vesitiivistä kameraa mukaan. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni Lahden kauniina kaupunkina sataman valojen piirtyessä mustaa järvivettä vasten.